21.3.2015

Lapsi, saksalainen identiteetti ja kollektiivinen syyllisyys


 Saksalais-suomalainen tyttäreni Matilda, 6-vuotta, on luonnollisen kiinnostunut kaikesta ympärilläänn äkemästä. Tytöllä on ollut kyselykausi siitä lähtien kun hän oppi puhumaan. Berliinissä yksi Matildan suosikeista oli Gedächtniskirche, toisessa maailmansodassa tuhoutunut kirkko, joka on jätetty korjaamatta, muistuttamaan meitä toisesta maailmansodasta. Sain kertoa kirkon tarinan Matildalle joka kerta, kun kuljimme sen ohi.

Olin itse Matildan ikäinen kun maailma alkoi avautua omaa kotipihaa kauemmas. Muistan kun avaruussukkula Challenger räjähti, kun Tsernobyl räjähti, kun Kekkonen kuoli. Oli vuosi 1986 ja minä täytin syyskuussa 6. Samoihin aikoihin isä opetti minulle maailmanhistoriaa. Opetusmetodit olivat vähintäänkin kyseenalaiset. Hän avasi historiankirjan kohdasta, jossa oli nälkiintyneitä juutalaislapsia ja kertoi, mitä keskitysleireillä tapahtui. Rehellisesti. En traumatisoitunut, vaan oli mielestäni mahtavaa, kun minut otettiin tosissaan. Arvatkaapa miksi kiinnostuin jo nuorena Saksasta?

Itse en kuitenkaan tekisi samoin. Matilda ei katso uutisia, KiKan (lastenkanava) nuorten uutisiakin vain vanhempien seurassa. Syyria, Boko Haram, Saksan menneisyys - Ne ovat kuitenkin kanssamme joka puolella; radiossa, lööpeissä ja ihmisten huulilla. Tyttö imee informaatiota kuin sieni ja pommittaa kysymyksillä perään. Miten siis kertoa 6-vuotiaalle maailman tapahtumista? Tai saati sitten kertoa saksalaislapselle Saksan historiasta?

"Ei ole saksalaista identiteettiä ilman Auschwitzia", sanoi Saksan liitopresidentti Joachim Gauck tammikuussa Auschwitzin vapautumisen 70-vuotismuistopäivänä. Saksalaiset tuntevat tänäkin päivänä syyllisyyttä toisen maailmansodan tapahtumista. Kollektivschuld on osa saksalaista identiteettiä, ainakin kolmanteen sukupolveen asti. Tuleeko myös utelias tyttöseni tuntemaan tuota syyllisyyttä? Miten paljon riippuu siitä, mitä ja miten hänelle kerron? Matilda on syntynyt vuonna 2008, eikä ole koskaan tavannut saksalaista isoäidin isää, joka oli toisessa maailmansodassa SS:n. palveluksessa. Voisiko sukupolvien syyllisyysketju katketa henkilökohtaisen siteen puuttumiseen?

Entä miten mahdollista syyllisyydentunnetta kompensoi suomalainen identiteetti, johon kuulunee edelleen "talvisodan henki" ja ylpeys itsenäisyydestä? Voiko lapseni tuntea samaan aikaan ylpeyttä Suomen itsenäisyydestä ja hävetä Saksan menneisyyttä?

Minunkin tarinoissani seikkailevat hyvät ja pahat. Putin on paha, Merkel hyvä, Niinistö hyvä, Hitler tietysti paha. Kollektiivinen syyllisyys elää ja hengittää niin kauan, kuin meillä on tarve muistaa.

Sanastoa

Kollektivschuld - Saksalainen kollektiivinen syyllisyydentunne
2. Weltkrieg - Toinen maailmansota
Nachkriegsdeutschland - 2. maailmansodan jälkeinen Saksa
SS - Schutzstaffel - Kansallissosialistise  puolueen alainen sotilaallinen organisaatio, jonka edustojat toimivat juutalaisten kansanmurhassa usein keskeisessä roolissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti